Kuukausi: heinäkuu 2017

Tänä viikonloppuna eivät olleet kamerat mukana veneessä, halusin pyhittää itselleni hetken kalastuksen parissa, juuri sellaisen hetken, mitä aina mielikuvissani näen. Syynä tähän oli, että jouduin kuoppaamaan minun ensimmäisen yritykseni 11 vuoden jälkeen. Se antoi ja otti paljon. Näitä asioita halusin rauhassa miettiä.

Perjantai-iltana asentelin veneen rauhassa kuntoon, kyselin tytöiltä kuka lähtee mukaan. Vain keskimmäinen tyttö viittasi. Tarkoitus oli nyt ihan rauhassa kalastella ja tuoda ruoka-ahvenet kotiin. Aikaa ei kuitenkaan olisi muutamaa tuntia enempää, eli oli lähdettävä heti.
Suuntasimme tutuille paikoille, ja tietenkin hyvän matkaa kuljettuamme, huomasin että iPad, jossa Navionics on, puuttuu. Se tietysti jäi sinne sohvalle laturiin. Isolla järvenselällä helposti menee paikka satoja metrejä sivuun, niin meni nytkin, emme löytäneet sille tietylle paikalle mitenkään. Ahvenet loistivat poissaolollaan, ja haravoimme vain uusia paikkoja. Löysimme välillä ahvenia, mutta niiden syönti ei ollut ON-moodissa. Kokeilimme repullisen jigejä, mutta ei. Täysin passiivista jigin seurantaa, ei muuta.
Yhtäkkiä näin pohjassa noin viiden metrin vedessä isomman kaiun, voisi olla vaikka isompi ahven. Täsmävertikaalilla vain kalan yläpuolelle, ja kala oikein pomppasi kiinni. Veneen vierellä kala paljastui kuhaksi, tosin pieneksi sellaiseksi, ja tarkoitus olisi päästää kala takaisin ja nopeasti.
Kala haaviin ja veneeseen, otin mitan nopeasti, jotta omat silmät kalibroituisi paremmaksi. Kala oli veneessä vain noin 30 sekuntia. Nätti lasku veteen ja good bye.

Samassa tyttö ilmoittaa, että kala vilkuttaa meille. Ja todellakin, kuha oli kyljellään ja evä liikkui hitaasti edestakaisin, kuin itse Elisabeth olisi ranteellaan sanonut hyvästejä. Tuumasin vain, että kyllä se kohta lähtee. Vaan ei lähtenyt, kohta tyttö ilmoitti, että nytpä se on jo selällään. Pidin kalaa silmällä ja keulakoneella haravoin pattia. Hetken kuluttua oli pakko ajaa kuhan luokse ja haavata se kyytiin. Ei selvinnyt kuha. Edelleenkin mietin, mikä se tekee noin herkäksi ko. kalan ?
Ehkä olisi pitänyt keskittyä pieneen kuhaan enemmän ja antaa luunappi tai jotain. Ensimmäistä kertaa minulla tuollainen pikkuinen jäi käsiin.
Ilta oli jo pitkällä, ja kotoa tuli viestiä vieraasta ja muuta sellaista. Veneessä oli 43cm kuha, ei muuta. Sillä ei paljoa perhettä ruokita, mutta jotain keksitään kyllä. Rantaan päästyämme totesimme, että tästä kalasta tehdään kuhasipsejä, muuhun tämä ei riitä, mutta hyvää pikkunaposteltavaa sipsit olisi.
Käsittelin kuhan tarkasti, ja valmistimme sipsit. Kello oli jo melkein kymmenen, ja pikkutyttökin piti käydä kutsumassa sängystä maistelemaan. Kaikki nostivat peukut yhtä aikaa ylös, ja tätä tekisimme jatkossakin.

Lauantai menikin kotiaskareissa, ja säätiedotus lupasi mitä parhaina kalastuskeliä pienessä pohjoistuulessa sunnuntai aamuksi. Kyselin taas, kuka reipas lähtisi mukaan järvelle klo 4:00, herätys olisi tietysti vähän aikaisemmin. Teinien keskuudessa oli aika hiljaista, luikkivat äkkiä omiin huoneisiin, etten vaan saisi päitä käännettyä. Sitten tuli pommi ! Vaimo sanoi, että hän lähtee. Minun rakas vaimoni ei ole kertaakaan 21-vuotisen yhdessäolon aikana ollut minun mukana kalassa. Kulmat oli minulla kurtussa hetken, kun mietin mitä hittoa nyt tapahtuu, tämä ei ole enää ihan normaalia. Äkkiä mieleni kirkastui, pääsisin vaimoni kanssa kalaan. Illalla vielä nuorin tytöistä reipastui sen verran, että lupautui heräämään matkaan. Kiinnostiko kalastus, vai äidin meno veneeseen, sitä en tiedä.

Kello soi 3:45, molemmat nousimme sängystä yhtä aikaa, ja sanoin nätisti huomenta. Vastaus hieman yllätti, kun vastapäätä heristetään sormea ja sanotaan isoilla kirjaimilla: ” ELÄ SANO MINULLE SANAAKAAN NYT!”. Joillakin ihmisillä ei vissiin aikaisiin kalaan herääminen tuo endorfiinista tunnetta, päätin pysyä hiljaa, ja hihittelin vain itsekseni.
Vesille päästiin ilman mitään suurempaa pahoinpitelyä. Ja vaimoltakin alkoi matkalla tulla jo nyökkäyksiä. Varmaan suomen usvainen järvimaisema alkoi vaikuttaa.

Heti pysähdyttyämme tutulle patille, näin kaiussa kaaria. Jigiä veteen, ja pysähtymisestä alle minuutissa kuha veneeseen. Nyt menee hyvin, vaimokin pitää minua varmaan kalakuninkaana, ellei jopa keisarina, mietin ahtaassa päässäni hymyillen. Kaloja näkyi taas ruudulla ja uutta yritystä. Samalla, kun huomaan että siima on moottorin kaukosäätimen kahvan ympärillä, tulee hyvä tärppi. Vastaiskua en uskalla tehdä, sillä siima napsahtaisi varmasti poikki. Karkuutus oli varma, ja samalla kalat siirtyvät pois. Annetaan paikan rauhoittua. Mekin jatkamme matkaa.

Heti alkaa näkyä kaloja. Näiden on pakko olla ahvenia, sillä ne ovat kuin toteemipaalussa. Kalat olivat päällekkäin. Aluksi luulin kaloja kasviksi, mutta koska tällä alueella ei ole mitään kasveja, tarkastin asian DSI-näkymästä. Pientä uittoa jigillä, mutta ei vaikutusta, kalat siirtyvät pohjan tuntumaan. Vaihtelin jigejä ja viimein sain hienon 300g ahvenen. Sen jälkeen taas ei yhtään mitään. Eipä kannata tuhlata aikaa näihin, jos puolessa tunnissa saa yhden ahvenen.
Matkaa jatkettiin, ja pieniä kuhia tuli, mutta ei mitään ruokakalaksi kelpaavaa. Vaimokin oli jo päättänyt avata suunsa, ja tiedotti, että tämmöinen paikallaan pyöriminen saa hänet merisairaaksi. Olisipa hän joskus ollut Toni Pohjalaisen veneessä vertsuilemassa, niin tietäisi. Viimeksi piti ajaa ensimmäistä liikenneympyrää väärään suuntaan muutama minuutti, että sain sen verran suuntimaa, että löysin Valkeakoskelta pois.

Viimeisestä paikasta noin klo 8:00 sain vielä yhden mitallisen kuhan. Nuorimmainen alkoi jo olla kärsimätön ja ei tuo vaimokaan polvillaan vaatinut jäämään järvelle. Eli kamat nippuun ja kahvat kaakossa Yamaha parkuen kohti kotirantaa. Samalla tuli tehtyä uusi nopeusennätys, huimat 18kn GPS:n mukaan, taisi olla myötätuuli.

No kalathan oli menossa ruuaksi, joten äänestys pystyyn ruokalajista. 5-0 voitti yllätys yllätys kuhasipsit. Ja niitä sitten tehtiin, raikkaan salaatin kanssa ne olivat mitä mainioin iltaruoka. Joku voisi tässä kohtaa visertää, että menee kuha pilalle. Sen verran sitä on syöty, että vaihtelu virkistää ja minusta pitää kalaruokien olla sellaisia, että lapset niitä mielellään syö.

Viikonloppu meni hyvin. Venettä hallille viedessäni vielä mietin, ettei tainnut nyt tänä viikonloppuna tapahtua mitään vahinkoja. Karu totuus tuli esiin hallilla. Aivan uusi keulanaru oli jostain syystä tippunut kyydistä, ja tullut pitkänä perässä 8km. Ei ollut puhtaan valkoinen enää se. Ja ihan viimeisillä metreillä saatiin taas kiroilla…

Keulanaru

Tässä vielä minun versioni Kuhasipseistä tai kuhasuikaleista. Tämä muuten on aivan yhtä hyvää vaikka niistä hauista, joita aina välillä tulee.

Kuhasipsit:

• Murskaa reilu kourallinen tai kaksi, Corn Flakes muroja jauhoiksi. Voit myös käyttää valmista maissijauhoa.
• Lisää jauhoihin, 1tl valkosipulijauhetta, 1tl sipulijauhetta, 1tl paprikajauhetta, 1tl hienoa merisuolaa ja ½ tl cayannepippurijauhoa, ½ tl mustapippuria.
• Sekoita mausteet ja jauhot .
• Leikkaa kala lastuiksi tai suikaleiksi, ja pistä pakastepussiin. Kaada päälle pari ruokalusikallista ruokaöljyä. Pyörittele kaloja pussissa, että öljy leviää kaloihin tasaisesti.
• Kaada leivitysjauhot pussiin, puhalla pussiin vähän ilmaa ja solmi pussi kiinni. Pyörittele pussia niin kauan, että kalat on tasaisesti jauhojen peitossa.
• Laita kalat leivinpaperin päälle uunipellille tasaisesti, ja paista 200c uunissa, kunnes saavat vähän väriä ja ovat rapeita.
• Anna kalojen jäähtyä ennen tarjoilua.

Itse tykkään lisätä mausteita vielä enemmän, ja jokainen voi muokata reseptia haluamakseen.

Vilkuilin kelloa. Ajatukset oli jo iltaretkessä, jonka tekisin Valkeakoskelle Toni Pohjalaisen luokse. Vielä kävisin pari asiaa urakoitsijan kanssa lävitse, ja sitten lähtisin ajamaan 140km matkan. Kerroin urakoitsijalle minne olisin menossa, ja minun kasvoiltani saattoi paistaa innostuneisuus. Kun asiat oli saatu selväksi, kävin vaihtamassa vaatteet ja otin repun selkään, ja reippaasti kohti parkkipaikkaa ja omaa autoa.

Urakoitsija ei ollut ehtinyt vielä kauemmaksi, ja näin hänet parkkipaikalla uudestaan. Katseemme kohtasivat, ja hän avaa suunsa…

”KALAONNEA!”, huutaa tämä lomaansa aloitteleva ruoja.

Askeleeni hidastuvat, ja mieleen tulee väkisinkin eräs kohtaus Vornasen kirjasta. Ei kai tämä reissu voi olla noiduttu! Ei ihmiselle noin voi sanoa, sukulaisille ja pahimmille vihamiehille ehkä. Pääni oli täynnä kysymyksia, mutta ei yhtään vastauksia. Soitanko Tonille ja perun koko jutun? Säästäisin ainakin polttoaineet. Minähän en ole taikauskoinen, joten nokivasara sai lisätä vauhtia kohti Valkeakoskea. Shamaani Toni kyllä rikkoo kiroukset.

Kaikuluotaimet

Säätiedotusta oli tullut seurattua, ja ilma ei ollut mitenkään lempeä, tuulta olisi 5ms ja lämpö +13, sadettakin olisi tulossa. Toni tuumasi sääkyselyihin, että on ison kuhan keli. Jo ajatus isosta kuhasta, sai hengityksen salpaamaan hetkeksi. Saavuimme molemmat rantaan melko samalla minuutilla. Vene varusteltiin valmiiksi ja pienet pakolliset kuulumiset vaihdettiin. Toni oli vielä laittanut toisen viistokaiun veneeseen, nyt olisi todella pro meininki. Lets mennään.

Kesäilta

Jo hetken kuluttua aloin kiristelemään nyörejä takista ja vedin huppua päähän. Keli oli kuin lokakuulta, ja vaikka minulla oli hyvä gore-tex asu, en voinut sanoa olevani lämpimänä, sillä käsiä kylmäsi sateessa ja tuulessa.

Alkutunneilla pääsimme heti yrittämään kuhien päällä, ja kuhat pysyivät alussa paikoillaan, vaan ei tuntunut mikään kelpaavan, muutaman kerran lähti nousemaan, mutta heti pois. Kiertelimme sinne ja tänne, ja tiputtelimme jigiä kaloille. Outoa. Mietimme teoriaa miksi näin. Syöttikala parvet olivat poissa ja pääasiassa pieniä kaloja vaan näkyi.

Shamaani mietti ratkaisuja

Loppuillasta alkoi taas pientä kalaparvea näkyä, ja kalojakin löytyi, vaan kun ei kelpaa niin ei kelpaa. Lopussa rantaa kohden mennessä, Toni bongasi hienon kaiun, ja olihan se iso. Toni epäili että olisi samanlainen kala kun hän sai aikaisemmin 113cm hauen. Kala oli vain 2 metrissä, ja jigia veteen, kokeilimme kolmea isoa vertsua, mutta kala vain väisteli. En voi edes kuvitella, miltä tuntuisi tuolaisen kalan tärppi kahden metrin pätkään kuitusiimaa. Siinä voisi olla molemmat päät messingillä kyllä. Illan aikana pääsimme tiputtamaan noin 20-30 kertaa jigiä kalalle, vaan laihoin tuloksin

Ei tärppää…

Nopeasti taas aika kuilui ihanassa heinäkuun kesäillassa, vaan ei edes shamaani Toni saanut taikaa rikki. Seuraavan kerran, kun joku toivottaa minulle ”kalaonnea”, voin hyvillä mielein mennä pitkäripaisen kautta kotiin ja alkaa saunan lämmitykseen.

Tässä kirjoituksessa ei ole kuvia, olisin halunnut kyllä 🙁

Lauantai päivän kalastusreissu:

Iltapäivällä oli askareita vaikka kuinka paljon. Omakotiasujat sen tietää, ja varsinkin kun olen viikot reissutöissä, niin kaikki kasaantuu tietysti viikonlopulle. Mutta kuinka ollakaan, sain kaikki pääsääntöisesti hoidettua ja iltavapaa myönnettiin klo 18:30. Huusin tytöt käskynjakoon ja jo 15min päästä oli vene vesillä.
Suunnitelma oli selvä, WPC-simulaatio, eli treeniä Kultakoukku-kisoihin. Kiivaana kävivät keskustelut sunnuntain kalaresepteistä ja montako eri ruokaa kaloista tehdään. Ruuasta puhuessa, kaikki vaikenivat yhtä aikaa, ja älysimme, että unohdimme syödä iltaruoan. Eväinä oli croisantit per nokka, ja purkki mustikkamehua. Näillä ei mennä aamuun asti, mutta enää ei palata kyllä mitään ruokaa syömään, kalalle on päästävä. Tiuku käy.
Rannassa vain jäykin rantein Yamaha 20hp vm 1983 käyntiin, mutta eipä lähtenytkään toisella vedolla vaan kolmannella. Samalla huomasin, että tyhjäkäynti on kyllä todella matala, ja kone sammui, kun vaihteen laittoi silmään. Ei kun laituriin, ja koppa pois. Pieni säätö ja matka saattoi alkaa. GoProt laitoin veneeseen kiinni ja odotukset tulevasta materiaalista olivat kovat.
Yamaha kiidätti meitä huimaa vauhtia eteenpäin, jopa vastatuulen saattoi aistia. Pelipaikolla katsoin ahvenparven kaiulla ja pieni siirtymä vastatuuleen ja ankkuri järveen. Köysi meni hienosti kädessä, kunnes stoppasi, ei siihen, että olisi ankkuri pohjassa, vaan ihan hirveään köysisotkuun. Nämä minun halvat köydet on ns. samaan suuntaan punottua, eikä ristiin, joten näillä on valoakin nopeampi ominaisuus mennä kierteelle. Siinä sitten taiteilin vyyhtiä auki, kun ankkuri koko ajan sitä kiristi entisestään. Voin luvata, että nämä köydet vaihtuvat, ennen seuraavaa matkaa.
Ankkurin kanssa omaa tivoliani pitäessä, en havainnut ympäristöäni, ja kops. Busteri kopsahti kylkeen ja sieltä kuuluva ääni kertoi, että nyt tarvitaan kalaluvat, ja vain minä voisin olla syyllinen, sillä lapsethan ei lupia tarvitse. Luvat näytettiin ja hyvät kesät toivotettiin. Olimme ajautuneet jo sen verran sivuun, että kaloista ei ollut enää tietoakaan. Ankkuri ylös ja rennolla vedolla konetta käyntiin. Paitsi, että, tämä samurai-sotilaiden saarivaltion ihme pysyi mykkänä. Siinä sitten vedettiin narusta ja nautittiin kesästä. Kiroilin päässäni ja laskeskelin, että jos vaihde päällä voisi vetää konetta käyntiin, ja joka vedolla vene liikkuisi 8cm, niin kuinka kauan menisi rantaan.
Tämä konehan on appiukon perintöjä. Hän osti sen uutena vuonna 1983 mökille. Sen aikaisella livechartilla ajeli, eli aina kun perä/potkuri oli halki tai puuttui, tallennettiin vasempaan aivolohkoon koodi ”kivi”. Näin mentiin nykypäivään ja monta perää ja potkuria se vaati, mutta kivetkin tuli ”kartalle”. Ajotunteja kertyi 30 vuoden aikana vaivaiset 100. Kun hän kyllästyi repimään tätä jaloa laitetta käyntiin, hän osti uuden sähköstartillisen koneen. Se siitä historiasta….
Tällä välin kalaluvantarkastajat olivat nähneet minun taistelun koneen kanssa, ja tulivat kysymään tarvitaanko apua. Mutta suomalainen mies ei tietenkään sano, että kyllä kiitos, hinaus rantaan olisi todella tarpeen. Ei, mies sanoo että ei ongelmaa, pientä häiriöö vain tyhjäkäynnissä. Eikö voisi nöyrtyä sen verran, ja myöntää, että se kone on aivan paska, mutta ei, sitä ei suomalainen tee. Eli käynnistysyritykset jatkuivat. Arvelin koneen olevan jo märkä, joten seilattiin hetki tuuliajolla, kun kone tuulettui kaasuläpät täysin auki. Aikani odoteltuani, sainkin koneen käyntiin kaasupohjassa, ja kone parkui vapaalla maksimi kierroksia. Hetken pidin kaasua pohjassa, ja nautin siitä sadistisesta tunteesta, kun kone parkui.
Mutta nyt ei enää jäädä ahventa pyytämään, aikaa on kulunut ja nälkäkin on jo, eli nyt suuren kuhan perään. Nokka kohti uutta jyrkkää penkkaa, ja Yamahakin alkoi oppia tavoille. Löysin kaiulla lupaavan paikan ja kalaa näytti olevan alla. Vertikaalijigi pihalle, ja pari nykäisyä ja PAM. Samassa vastaisku, mutta siima oli aivan löysä, vasta melkein veneen toisella puolella tuli pitoja, ja tunsi voimakkaat pyristelyt ja irti. Mielessä vain kaikui Toni Pohjalaisen sanat, pidä vavankärki lähellä vedenpintaa. Ja nyt tässä kävi juuri niin, kala ampui pohjasta vauhdilla ja siima meni löysälle, ja minulla vapa liian pystyssä ja vastaisku ei toiminut. Pari kertaa yritettiin samassa paikassa uudestaan, mutta ilman tulosta. Nälkä alkoi olla aika kova, ja päätettiin lähteä kotiin päin, ja tarkistaa yksi kuhapaikka vielä.
Viimeisessä paikassa ankkuri veteen, ja viskomaan jigiä. Kuhaa ei tullut, mutta ahvenet ottivat kiinni tosi varovaisesti, ja veneen vierellä muutama kävi. Sitten alkaa taas tapahtumaan, tyttö huutaa, että jigi pohjassa kiinni. Yritän sitä irti, mutta ei. Päätän ottaa ankkurin ylös ja ajaa veneen jigin toiselle puolelle, jolloin se yleensä irtoaa. Mutta nyt ankkurikin on jumissa, ei nouse sitten millään. Samassa huomaan uistelijan plaanarit pihalla tulevan hiljaa meitä kohti, ja olemme keskellä kapeikkoa. Taas alkoi suonet otsassa sykkimään. Tämäkin vielä. Sain ankkurin aivan viime tipassa ylös, ja nopasti kone käyntiin (onneksi käynnisty!) Siitä pienellä spurtilla kiinni olevan jigin toiselle puolelle, ja jigi lähti helposti irti. Tässä vaihessa päätimme lähteä kotiin, tämä reissu olisi tässä.
Nyt en kyllä lähde enää kalaan ilman airoja tai keulamoottoria, no ehkä itsestään, mutta en lasten kanssa. Kyllä nyt pitää puhaltaa pilliin ja hommata uusi kone, jos tuohon kikkailuun ei löydy syytä.
Jos ostan uuden koneen, niin arvon tuon vanhan täällä, ja palautusoikeuttaa ei ole, ei edes rahaa vastaan.

Tässä artikkelissa ei ole kuvia, valitan.

Perjantai:
Tämä niin odotettu päivä koitti, ja mahdollisuus päästä kalaan. Harmikseni tuuli kävi luoteesta 5m/s, joten meidän perinteisille kalapaikoille ei ollut menemistä, ilman hyvää keulakonetta ja/tai hyvää ankkuria. Muutenkin meidän veneen tekniikka alkaa olla siinä kunnossa, että on hyvä vähän säästellä, jotta pääsemme osallistumaan Tervon Kultakoukku kisaan. Eli tänään olisi vuorossa jigittelyä rannalta. Samalla saataisiin nuorisolle vähän treeniä heittämiseen. Kartasta etsin sopivaa paikkaa, ja valitsin pitkän avokanavan, jossa on pieni virta. Tässä kanavassa tuuli kävisi metsän takaa, ja ei aiheuttaisi mitään ongelmaa. Kolmestaan kanavaa olisi nopea käydä lävitse ja mahdollisia kalojakin saada, mm isoa ahventa ja kuhaa.
Kanavalle päästyäni, nautin suunnattomasti lämpimästä kelistä, ja katsoin meidän nuorimmalle hyvän heittopaikan. Ennen kuin olin saanut toista vapaa valmiiksi, alkoi nuorimmainen jo huudella, että täällä on dropshot pohjassa jumissa. Kerroin, että yritä saada irti itse, että laitan tämän toisen vavan valmiiksi ja tulen sitten auttamaan. Seuraavalle tytölle vapa käteen, ja ohjasin tytön meistä vähän kauemmaksi.
Yritin siinä irroitella jigiä pohjasta, mutta jonkun siirtolohkareen takana se oli, ja vaikka kuinka vemputin, niin tuloksena oli kuitusiiman nirhautuminen poikki. Samalla jo toinen tyttö huutaa apua irroitukseen ja kohta oli sielläkin siima poikki. Kaksi heittoa ja 100% vieheiden, perukkeiden ja painojen menetys. Mutta ei kahta ilman kolmatta. Sidoin nopeasti uudet fluorotapsit kiinni ja heitto, ja sitten seuraava heitto. Katsoin kuinka pitkälle voi dropshot lentää, samalla huomaten, ettei kuitusiima kyllä juokse kelalta samaa tahtia. Siinä alkoi lokit kerätä vähän väkevämpää puuta pesilleen, kun 25g kuula viuhahti ohitse kuin Raatteentiellä. No solmun olin tehnyt kiireessä jotenkin huonosti ja fluoro lensi painon kanssa kauas pois.
Tässä vaiheessa eläkeläispari oli hiipinyt viereeni, ja kysyi ystävällisesti, että tuleeko kalaa. Jotenkin siinä solmuja vitutuspäissään tehdessäni tuli vain tokaistua, että tulee niin paljon, että hiki valuu päästä. Pariskunnan silmät hapuilivat pitkin kanavanreunaa, löytääkseen Pietarin kalasaaliin, kunnes luovuttivat ja läksivät jatkaa matkaa. Hyvä niin, yleisöstä ei nyt tässä kohden olisi apua.
Parin uuden heiton jälkeen, ja parin irroitusoperaation jälkeen, päätimme tyttöjen kanssa, että tämä rannalta kalastus on syvältä, ja että jäätelön syönti on paljon kivempaa. No, ei kun tarvikesalkku olkapäälle ja kurotuin nostamaan jigilaatikkoa maasta. Tietenkin tarvikekassi oli auki ja niskaan ropisi lukkoja, painoja ja koukkuja. Siinä niitä sitten etsittiin sepelin seasta ja kengänpohjista. Samalla sovimme, että huomenna lähdetään yökalaan ja huomenna menee varmasti paremmin…tai sitten ei.

Tässä muistutus, että myös huonosti nukkuneena voi tehdä pienen virheen. Aina ei tarvita alkoholia.
Eilen nukkumaan joskus puolen yön jälkeen, ja reilun parin tunnin unien jälkeen kello soi klo 3:00. Asiaa ei tietysti helpottanut se, että edellinen yö meni Hämeenlinnassa GNR konsertissa.
Klo 3:15 vene perässä Varkaudesta kohti Harjavaltaa, jossa olinkin jo klo 8:00. Päivä duunia ja töiden jälkeen pääsee jigittää ekakertaa Kokemäenjokeen, jonka kuhapaikasta oli saatu vihiä.
Töiden jälkeen Lidl:n kautta kämpille,ja nopeasti juustonakit kiehumaan. Kiehumista odotellessa, vaatteiden vaihto ja jigit kassiin, muut tavarat olivatkin jo autossa. Nopeasti nakit naamaan, ja kohti jokea.
Rannassa nautin lämpimästä säästä ja laittelin vertikalijigit, dropshotit ja normijigit valmiiksi koukutettuina laatikkoihin. Vavat telineisiin, selvittelin ankkurin köydet, kaiku paikalleen ja akunkenkä kiinni. Eka kertaa laittelin rannassa jopa pihdit ja sakset yms. pienetkin asian käden ulottuville valmiiksi, etten tuhlasi yhtään aikaa enää veneessä, vaan oletetulla kuhapaikalla pääsisi heti kalastamaan.
Auto suoraan laskurampille ja lähelle vesirajaa, ajattelin irrotella liinat vasta ihan vesirajassa, koska ramppi oli jyrkkä, vinssiin ei voisi luottaa 100%:sti. Liinat irti, autoa vähän taakse päin, pieni kelaus vinssistä taaksepäin, keulanarusta kiinni ja vinssin liina irti veneestä. Vene läksi valumaan taaksepäin vauhdilla, ja pikkuisen vain jarruttelin keulaköydestä. Vene oli muutamassa sekunnissa vedessä. ”Hienosti tehty”, kiittelin itsenäni, ja vetäisin veneen trailerin viereen hiekalle siksi aikaa, kun veisin auton ja trailerin ylemmäksi parkkiin, pois muiden tieltä.
Ajattelin, että tästä tulee upea ilta narratessa kuhia, mutta olin väärässä.
Työnsin veneen niin kauaksi rannasta kuin vain kuivin jaloin pystyin, sitten reipas ponnistus ja vene oli vesillä. Havannoin, että joella tuulee melko navakasti, ja vene ajautuu ns. vastavirtaan hyvää vauhtia. Pomppasin nopeasti pulpetin ohi taakse, ja puristelin bensaletkun ”tutia” rivakasti. Ryyppy ylös ja veto, toinen veto ja kone otti kierroksia. Kaasusta nopeasti kierroksia pienemmälle ja kone meni tyhjäkäyntikierroksille.
”Mitä vittua! Miksi moottorikaukaloon tulee vettä ! Miksi tämä ui niin syvällä! Hitto ajaudun koko ajan syvemmälle! Miksi tappi on moottorikaukalossa, eikä paikallaan! Voinko laittaa tapin paikalleen? En tietenkään, koska se on moottorin alla peräpeilin ulkopuolella ja perä alkoi olla jo vaarallisen syvällä. Kysymyksiä oli päässä kuin Gestapon kuulustelijalla.
Otin uuden Motonetin halpis-melan käteen ja päätin muutamalla rivakalla vedolla olla maissa, että pystyn välttämään suuremman katastrofin. Otin melasta tukevan otteen ja vetäsin niin kuin tunteella. Naps ja melasta alumiiniputki poikki. Samalla tunsin viillon kyljessäni, kuin puukolla olisi vedelty. Sipaisin melan katkettua sen verta nopeasti tyhjää, että reväytin kylkeni.
Kirosin kaikki kiinalaiset yms. halvat tavarat kuuta kiertävälle radalle. No mitäs nyt, melasta vajaa metri kädessä ja vene uppoa ihan kohta. Mietin, että jos nyt hyppään pois, niin puhelin pitää pelastaa, laittaa vaikka huppuun, sitten valot syttyi päässä ja muistin että iPhone 7 on veden pitävä.
Kivusta välittämättä, pikapomppu keulaan, ja naru käteen, sitten pomppu veteen ja kohti rantaa. Vettä oli vain kulkusiin asti, ja kumma kyllä en tullut pistäneeni merkille, oliko vesi lämmintä vaiko ei.
Aloin vetämään paljain käsin venettä rantaan, naru on jotain mallia ohut, ja luistaa käsissä, yhtä äkkiä vene pysähtyy. Ei helvetti, kone on alhaalla ja ottaa pohjaan kiinni, tietty lukko päällä, kun vedin konetta käyntiin. Käännös 180 astetta ja takaisin kohti venettä. Lukko pois, ja ulkopuolelta kone ylös. Vedin veneen rantaan ja käänsin sen rannan suuntaisesti. Tapin sorkin paikalleen, ja kiroilin, ainakin kaikilla kotimaisilla ja puta madreksi.
Tässä vaiheessa veinasin kuristaa itseni, miten voin unohtaa tapin veneestä ! Istuin mättäälle rauhoittumaan, ja alkoi jo vähän naurattaakin. Mutta vielä olisi pieni työ edessä, ennen kuin vene olisi sen verran tyhjä, että yksin saisin sen trailerille tässä sivutuulessa.
Siinä joku hetki meni, ennen kuin vene oli sen verta tyhjä, että pääsin trailerille yrittämään. Ja revähtänyt kylki ei sitä homma yhtään helpottanut.
Välipohjasta en tietenkään saanut lapioitua vettä pois, ja vene tuntui uivan raskaasti. Normaalisti minun veneen perän saa käännettyä suoraan, kun vain pistää keulan trailerin rullalle ja alkaa hitaasti kelaamaan. Mutta ei nyt, sivutuuli oli sen verran voimakas että pian oli taas vene omilla teillään. No vaatteet oli jo valmiiksi märät, eli eikun järveen ja kiinnittämään naru tuulen yläpuolelle, että voin kontrolloida perää. Sitten olisi vain pientä veivausta ja vene kyydissä. Olin onnellinen, mutta pientä harmaata oli tulossa, sillä ne juustonakit nyt halusivat ulos, ja todella voimakkaasti. En tiedä, aiheuttiko se hässäkkä ja pieni paniikinpoikanen sen, mutta nyt oli tulossa hätäkakka.
Mitäs teet? Vene vasta puoliksi kyydissä vesilastissa, ja samassa kurvaa lapsiperhe venepaikalle odottamaan vuoroaan. Pakarat yhteen, silmät kiinni, kasvot kohti valoa, ja varovasti hiljaa veivasin vinssin kampea, sattoi siinä pari ave-mariaakin tulla lausuttua.
Kampi ei enää kääntynyt, joten oletin veneen olevan trailerilla. Edelleen kasvot kohti valoa hiivin silakanmittaisin askelin kohti auton ovea. Viimeisenä toiveenani olla räjähtämättä autoon. Nyt en voisi antaa kylkivammalle tilaa, vaan on keskityttävä. Kengistä kuuluva loiske veinasi hymyilyttää, mutta vatsa vei voiton. Pääsin autoon.
Tässä vaiheessa noin 2sek tilannekartoitus, lapsiperhe odotteli rampille, ja minun on sieltä tultava pois. Jos vaikka ajaisi ylös noin 100m ja sitten puskaan.
Ajoin autoni ylös ja jatkoin matkaani sen 100m. Sitten kahvasta kiinni ja varovainen punnerrus ylös autosta. Napautus tuttuun taskuun ja nenäliinapaketin tuttu tunne valoi uskoa minun selviytymiseen.
Vain kaksi minuuttia ja mieleen hiipii ”huomenna uudestaan kalaan”. Jotain taikaa tässä kalastuksessa pitää olla. Mietin samalla kun ajan kämpille, että montakohan kertaa vielä unohdan tapin veneestä, luulen että tarkastelen tappeja myös kavereiden veneestä tästä lähtien. Samalla muistan, että unohdin kiinnittää peräkärrin töpselin autoon. Hymähdän itsekseni, ja tuumaan, että antaa olla, jos nyt tulee sakot, niin menen ilomielin poliisiautoon vettävaluvissa housuissa ja kengissä, ja kerron heille pienen tarinan…ja kokeilin goprota taskussani.

Olemmme tyttöjen kanssa kuvanneet materiaalia, ja joita julkaistaan meidän youtube-kanavalla ´nostress´.

Meidän aiheet käsitelee kalastusta, veneilyä, tarvikkeiden asentelua ja ruoanlaittoa.
Kaikki ei mene aina kuten elokuvissa. Kannattaa myös lukea meidän blogia, päivittelen yleensä aina maanantaisin viikon tapahtumat.

Kuvauskalustona on:
2x GoPro Hero 4
Canon 80D
Kännykät