On taas aika purkaa patoutumat asennuksista ja kalastuksesta.

Viime viikolla kerroin Yamahan temppuilusta, ja kauan harkinnassa ollut keulakone oli nyt tosiasia. Nyt ei haittaisi niin paljoa Yamahan tyhjäkäynti ongelmat, vaan hitaat ajot hoidetaan keulakoneella ja entistä tarkemmin. Aditasta lähti keskiviikkona Minnkota Terrova kohti savoa. Koska paketti oli iso, ei posti sitä mieluusti ota matkaan, ja niin paketti matkasi tunnetun kuljetusliikeen kyydissä. Laitoimme vielä viitteeksi, että ”soitettava ennen tuontia”. Näin varmistimme, että joku on pakettia vastaanottamassa.

Olin vielä torstaina töissä, kun vaimo soitti, että kotiin on yritetty tuoda pakettia, ja täällä on joku kortti ovessa. Vaimo lähetti kuvan kortista ja minä reippaana miehen soittamaan yritykseen.

Minä: Terve, Soittelin paketin vuoksi , jota oli meille tarjottu.
NN: Joo, käytiin siellä, mutta siellä ei ollut ketään kotona.
Minä: Viitsitkö katsoa mitä siellä lapussa huomioissa/viitteissä lukee.
NN: ööö, tuota, täällä lukee, että soitettava ennen tuontia numeroon xxxxx.
Minä: No soititteko ?
NN: ööö, ….. ei soitettu …
Minä: no just, no viekää se paketti nyt sinne, nyt siellä ollaan kotona.
NN: Eeeei me enää voida viedä, katsos kun me aletaan lähteä klo 14 kotia. Tuodaan huomenna sitten.
Minä: OK, mutta soittakaa ennen tuontia, vaikka 15min ennen riittää, että ehditään kotiin kun on niin paljon hoidettavia asioita.
NN: joo….
Tuut tuut tuut.

Minullahan ei sinänsä ollut kiire saada konetta torstaina, sillä olin vielä reissussa, ja kotiutuisin vasta myöhään torstai-iltana. Mutta kone oli hyvä saada perjantaina, että ehtisin asentamaankin sen viikonloppuna.

Viikonloppuun oli taas ahdettu 2 viikon työt, eli hikipäässä piti rehkiä ja juosta asioilla. Ehdin onneksi vaihtaa Yamahaan pienemmän potkurin, sekin meni kuin vettä joisi. Ainoastaa meni aika paljon prikkoja, kun uusi potkuri oli aikaisempaa matalampi. Näillä mennään, nyt asennetaan ja talvella korjataan.

Muutama prikka

Päivällä aivan sattumalta, kun tulin käymään kotona, niin kuljetusliikkeen auto kaarsi pihaan, ja tarjosi pakettia. Minulla alkoi vähän jo hitsata kiinni päässä, sillä taaskaan ei soitettu ennen tuontia. Olisi se pikkuisen ärsyttänyt, kun keulakone olisi seissyt varikolla viikonlopun yli. Onneksi satuin paikalle, ja kone saatiin pihaan.

Vaimo ilmoitti, että hän haluaa keittiöön lipaston, koska olin ostanut keulakoneen. Iloisin mielin tietysti lupasin käydä sellaisen hakemassa 50km päästä. Ainut vain, että en ottanut peräkärriä mukaan ekalla kerralla, kun vaimo ei ollut huomannut lipaston kyljessä ollutta hyllykköä. Joten siinä sitten ajettiin 100-vuotta vanhan lipaston perässä 200km.

Vihdoin illalla pääsin purkamaan pakettia, ja sietä mustan puhuva Terrova astui esiin. Asennus olisi helppo, pikakiinnitysalusta keulaan kiinni, sähkökompassimokkula pulpettiin, ja akunkengät piuhoihin. Ensiksi suunnittelin huolellisesti koneen paikan, ja totesin että keulassa ei kyllä ole yhtään liikaa tasaista tilaa keulakoneelle. Paikan valittuani, pahvisabloona paikalleen ja eikun reijät kanteen. Nyt nopsasti pikakiinnitysjalustan toinen puoli koneeseen. Ruuvailin pultit kiinni sormin melkein kaikki itse, pikkuisen piti pyytää perheen nuorimmaista, jolla on pikkuisen ohuemmat sormet kuin minulla. Aloin siinä kiristelemään muttereita kun älyän, että ei helvetti, tässähän on tuumaiset mutterit, noh 11mm kiinto on niin lähellä, että sillä mennään. Viimein sain mutterit kiinni ja taputin itseni selkään, hyvä minä ! Paitsi että, huomaan, ettei keulis käänny enää alas, olin onneton laittanut jalustan väärinpäin. Voi sitä itsevihan määrää, kun auoin taas pultit ja korjailin asennusta.

Fail

Sitten vuorossa veneen puoleinen pala, ostin valmiiksi tarkastusluukun, sillä etuistuimen selkänojaan pitäisi tehdä reikä, josta pultit saisi kiristettyä. Pistosaha käteen ja reikä oli jopa pyöreä. Palanen irti. Katselin reikää ja päässä oli tunteiden vuoristorataa. Ei venäjä, keulahan täynnä uretaania ! Nyt pitäisi olla joku opastettu sopuli, joka kaivaisi tuon käytävän sillä aikaa kun minä juon kaljaa. Otin aikalisän, ja avasin tölkin huurteista.

Uretaania täynnä!

Ei auta, kalaan on päästävä ! Puukolla järsin pala palalta syvemmälle, tyttökin kaivoi aikansa, kun minä huilasin. Ilta oli jo myöhä, jatkukoon huomenna, nyt saunaan ja nukkumaan.

Aamulla ei päästäsi asentamaan venettä, sillä pihalle oli ensiksi tehtävä aita. Kello herätti klo 7, ja äkkiä aidan tekoon, muuten jää tämä viikonloppu kalastamatta. Meille tulee 2 viikon päästä koiranpentu, ja aluetta on vähän aidattava. Aita valmistui aikataulun mukaisesti, ja nyt pikaisesti katsomaan koiranpentua perheen kanssa, ja sen jälkeen pääsisi taas veneen kimppuun.

Kaivoin sinnikkäästi uretaania pois keulasta, jotta pääsisin kiristämään mutterit. Tuntien pölyisen uurastuksen jälkeen, oli paikat auki muttereille. Pultit olivat senkkikantaiset ja varmaan 100mm pitkät, ihan vain varmuuden vuoksi. Eihän siinä muuta, kuin lenkkiavain kiinni myyränkolossa mutteriin, ja akkukoneella pyörittää yläpuolelta löysät pois. Helppoa. Nylok-mutterit voi olla vähän tiukkoja, joten koneesta momentit täysille ja töihin.

Liipasin pohjassa vedin pulttia kiinni, ja pam. Peukalossa aivan tajuton kipu. Samassa muistuu mieleen, miten helposti ruostumaton mutteri hirttää kiinni ilman rasvaa kun se lämpenee. Nylok-mutteri lämmitti pultin ja mutteri hitsasi kiinni. Peukalo oli kiintoavaimen ja uretaanin välissä sillä helvetin rotankolossa, ja toisessa kädessä oli porakone. Asentokin oli kuin koiralla, joka nuolee alapäätään. Pikkuhiljaa yritin vaihtaa porakoneen pyörimissuuntaa, että saisin peukalon irti. Nyt kun tiputan porakoneen tässä, niin nalkissa olen, ja voi sitä vittuilujen määrää mitä saan kuulla. ”Meidän isi asentaa! Ruuvasi itsensä veneeseen kiinni ja piti hälyttää apua!”. Mielessä vilisi nopeasti erilaisia selityksiä mitä antaisin ensiavussa, jos peukalon kohtalo olisi mustelmaa pahempi. Pitäisi antaa joku oikein macho selitys, mutta mieleen ei tullut yhtäkään. Mietin sitä myöhemmin, nyt pitää päästä pinteestä.

Sain juuri ja juuri napsautettua porakoneen pakille, ja kiinto pyörähti pari senttiä, kun painoin liipaisimesta. Sateenkaaren värit vilisti silmissä, kun istuin alas huilaamaan. Entä jos en pääse kalaan tänä viikonloppuna, ei, se ei ole vaihtoehto. Kävin hakemassa kylmän oluen sisältä, ja painoin sen peukkua vasten. Sydämenlyönnit tuntui sormessa, mutta kylmä antoi helpotusta. Nyt vain varovaisesti, ettei satu enempää.

Pultti oli aivan jumissa, ei eteen, ei taakse. Otin kulmahiomakoneen, ja ajoin pultin poikki. Nyt voitelen kyllä kaikki pultit, ja ajelen  kolme pulttia kiinni, ja päätin hoitaa homman kotiin. Peukalossa oli vähän heikko tunto ja jos joku voi mennä pieleen, niin se menee. Jotenkin onnistuin tiputtamaan sen ainoan 11mm kiintoavaimen sinne uretaanin ja pohjan väliin. Siellä on, ja pysyy. En tiennyt enää itkisinkö vai nauraisinko, pakkohan tämä on kiinnittää vaikka liimalla. Pengoin aikani varastoa, ja löysin terassiin ostetut 6×100 hapokaspuuruuvit. Kyllä tämä näillä kestää, ja veistelin paksusta vanerista palan kannen alle, johon ruuvit tulisi kiinni. Porasin sabloonalla alku reijät, ja vedin koneella ruuvit kiinni. Ruuvit ottivat niin topakasti paksuun vaneriin, että hädintuskin jaksoi akkukone pyörittää ruuveja pohjaan. Done, well done, keulis on kiinni! Vielä asentelin akunkengät ja sähkökompassimokkulan. Nyt olin valmis kalaan. Ilta oli jo pitkällä, ja olin päivästä aivan poikki. Nyt ei ole muuta vaihtoehtoa kuin se, että herään aamun sarastaessa ja lähden kalaan, siispä kello soimaan klo 3:30.

Aamu oli kuin valokuvissa, pieni usva järven pinnalla ja taivas aivan pilvetön. Tuultakaan ei ollut. Mietin , että nyt on liian kaunis päivä. Ei kala varmaan tällaisella päivällä syö. Ajoin isommalle selälle, ja siellä tein vaadittavat keulamoottorin kalibroinnit. Mukaan otin kolme vapaa, yksi ahvenille, yksi vertikaali, ja normaali heittovapa. Näin kaiusta hienon ahvenparven. Jigiä sekaan, ja heti tärppi. Hitto tämähän on kuha, varmaan 300g. Pikkuinen takaisin ja uutta uittoa, sama homma, pikku kuha ylös. Tämä ei ole minun paikka, jätetään vauvat rauhaan.

Aamu

Kun testasin ja kalibroin keulakonetta, näin hienoja kaaria kaiussa noin 6m syvyydessä. Huomasin melko pian, että tänään ei ole pintakuhaa, vaan näköjään kuha viihtyi 5-7 metrissä. Uusi keulakone oli aivan älyttömän suuri apuväline, verrattuna sammuilevaan Yamahaan, joka vielä sekoitti kaiun. Kun kaari alkoi piirtyä, painoin ankkurinappia, ja kone pyörähti ympäri ja jarrutti. Sen jälkeen se pakitti vähän matkaa. Yleensä oli juuri kalan päällä, mutta napista sai siirrettyä venettä vielä 1,5 metriä naksautuksella. Uittelin joitakin jigejä kuhien edessä, mutta ei ollut oikein syömäpäällä. Lopulta yhden kalan edessä käytin ensiksi isompia luomuvärejä, ja kun ei maistunut, nappasin ahvenvavan, jossa oli pieni kirkas ahvenkuivioinen tusinajigi. Kala lähti nousemaan jo vastaan jigiä, ja kiinni oli. Veneessä mittaa 55cm, ja tämä olisi yksi ruokakaloista. Etsin kuhia, ja arvioin kokoja, samalla piti testata ja leikkiä uudella moottorilla. Taas näin kuhan kaiussa, ja otin suoraan ahvenvavan. Sama homma, kuha lähti heti nousuun ja saman tien tärppi. Kuhan veneeseen ja mittaa karva vajaa 60cm. Otin tämänkin mukaan. Nyt oli ruokakalat kasassa, ja nyt etsitään isompaa. Ajattelin siirtyä yhdelle hyvälle penkalle. Siinä pohja nousee 30m syvyydestä 7metriin, ja siinä penkan reunalla on aina tosi paljon syöttikalaa. Niin oli nytkin ja parven reunassa näkyi kirkas kaiku 5 metrin vedessä. Hieroin kerran Waken Pelagearin kala ylitse, mutta ei mitään. Piru pääsi päässä väliin, ja otin ahvenvavan taas käteen. Pientä nypytystä kalan päällä, ja näin kun kala alkoi nousta. Kammesta kiinni ja aloin nostamaan jigiä, tämä arsytti kalaa suunnattomasti ja huikea tärppi.

Hieno on keli

Aikani kalan kanssa tapellessani, mietin, että pikkuisen on heppoinen vapa tälle kalalle. Pelkäsin vavan puolesta, kelaan mahtui just 100m 0.13 kuitua, että ei tässä paljoa siimojakan ole. Lopulta kala väsyi sen verran, että nousi melkein veneen vieressä pintaan. Tunnistin kalan kuhaksi, ja tämä olisi minun ennätyskuha, ehkäpä jopa 4-5kg painoinen. Viimeisillä voimillaan kuha päätti mennä takaisin pohjaan. Sanoi morjens, ja oli pohjassa, ja jigi kimposi ilmaan. Olin todella täpinöissäni, kun heiveroisillä vehkeillä kalan kanssa taistelin. Katsoin jigiä, ja siitä oli koukku oiennut. Ei hitto, miksi. Ei ole kyllä kokemuksia mitä jigikoukut kestää, mutta sen verran jäi mietityttämään tämä, että päätin toimia jatkossa toisin. En tarjoa isommille kaloille mitään muuta kuin niille sopivia vieheitä ja käytän oikean kokoista kelaa ja vapaa. Näin iso kala käy nopeammin veneessä, ja pääsee nopeammin vapauteen. Itse kalan karkuutus ei haitannut, veteenhän se olisi päästetty, mutta kuva olisi ollut kiva. Työkavereille olisin vienyt näytille, että nousee sitä jigilläkin, eikä verkkoja tarvitse käyttää.

Koukku vääntynyt

Viikonloppu oli taas vaihderikas, mutta hyvä mieli jäi. Saatiin ruokakalat ja konekin asennettua. Tästä tulee hyvä kesä!