Tänä viikonloppuna eivät olleet kamerat mukana veneessä, halusin pyhittää itselleni hetken kalastuksen parissa, juuri sellaisen hetken, mitä aina mielikuvissani näen. Syynä tähän oli, että jouduin kuoppaamaan minun ensimmäisen yritykseni 11 vuoden jälkeen. Se antoi ja otti paljon. Näitä asioita halusin rauhassa miettiä.

Perjantai-iltana asentelin veneen rauhassa kuntoon, kyselin tytöiltä kuka lähtee mukaan. Vain keskimmäinen tyttö viittasi. Tarkoitus oli nyt ihan rauhassa kalastella ja tuoda ruoka-ahvenet kotiin. Aikaa ei kuitenkaan olisi muutamaa tuntia enempää, eli oli lähdettävä heti.
Suuntasimme tutuille paikoille, ja tietenkin hyvän matkaa kuljettuamme, huomasin että iPad, jossa Navionics on, puuttuu. Se tietysti jäi sinne sohvalle laturiin. Isolla järvenselällä helposti menee paikka satoja metrejä sivuun, niin meni nytkin, emme löytäneet sille tietylle paikalle mitenkään. Ahvenet loistivat poissaolollaan, ja haravoimme vain uusia paikkoja. Löysimme välillä ahvenia, mutta niiden syönti ei ollut ON-moodissa. Kokeilimme repullisen jigejä, mutta ei. Täysin passiivista jigin seurantaa, ei muuta.
Yhtäkkiä näin pohjassa noin viiden metrin vedessä isomman kaiun, voisi olla vaikka isompi ahven. Täsmävertikaalilla vain kalan yläpuolelle, ja kala oikein pomppasi kiinni. Veneen vierellä kala paljastui kuhaksi, tosin pieneksi sellaiseksi, ja tarkoitus olisi päästää kala takaisin ja nopeasti.
Kala haaviin ja veneeseen, otin mitan nopeasti, jotta omat silmät kalibroituisi paremmaksi. Kala oli veneessä vain noin 30 sekuntia. Nätti lasku veteen ja good bye.

Samassa tyttö ilmoittaa, että kala vilkuttaa meille. Ja todellakin, kuha oli kyljellään ja evä liikkui hitaasti edestakaisin, kuin itse Elisabeth olisi ranteellaan sanonut hyvästejä. Tuumasin vain, että kyllä se kohta lähtee. Vaan ei lähtenyt, kohta tyttö ilmoitti, että nytpä se on jo selällään. Pidin kalaa silmällä ja keulakoneella haravoin pattia. Hetken kuluttua oli pakko ajaa kuhan luokse ja haavata se kyytiin. Ei selvinnyt kuha. Edelleenkin mietin, mikä se tekee noin herkäksi ko. kalan ?
Ehkä olisi pitänyt keskittyä pieneen kuhaan enemmän ja antaa luunappi tai jotain. Ensimmäistä kertaa minulla tuollainen pikkuinen jäi käsiin.
Ilta oli jo pitkällä, ja kotoa tuli viestiä vieraasta ja muuta sellaista. Veneessä oli 43cm kuha, ei muuta. Sillä ei paljoa perhettä ruokita, mutta jotain keksitään kyllä. Rantaan päästyämme totesimme, että tästä kalasta tehdään kuhasipsejä, muuhun tämä ei riitä, mutta hyvää pikkunaposteltavaa sipsit olisi.
Käsittelin kuhan tarkasti, ja valmistimme sipsit. Kello oli jo melkein kymmenen, ja pikkutyttökin piti käydä kutsumassa sängystä maistelemaan. Kaikki nostivat peukut yhtä aikaa ylös, ja tätä tekisimme jatkossakin.

Lauantai menikin kotiaskareissa, ja säätiedotus lupasi mitä parhaina kalastuskeliä pienessä pohjoistuulessa sunnuntai aamuksi. Kyselin taas, kuka reipas lähtisi mukaan järvelle klo 4:00, herätys olisi tietysti vähän aikaisemmin. Teinien keskuudessa oli aika hiljaista, luikkivat äkkiä omiin huoneisiin, etten vaan saisi päitä käännettyä. Sitten tuli pommi ! Vaimo sanoi, että hän lähtee. Minun rakas vaimoni ei ole kertaakaan 21-vuotisen yhdessäolon aikana ollut minun mukana kalassa. Kulmat oli minulla kurtussa hetken, kun mietin mitä hittoa nyt tapahtuu, tämä ei ole enää ihan normaalia. Äkkiä mieleni kirkastui, pääsisin vaimoni kanssa kalaan. Illalla vielä nuorin tytöistä reipastui sen verran, että lupautui heräämään matkaan. Kiinnostiko kalastus, vai äidin meno veneeseen, sitä en tiedä.

Kello soi 3:45, molemmat nousimme sängystä yhtä aikaa, ja sanoin nätisti huomenta. Vastaus hieman yllätti, kun vastapäätä heristetään sormea ja sanotaan isoilla kirjaimilla: ” ELÄ SANO MINULLE SANAAKAAN NYT!”. Joillakin ihmisillä ei vissiin aikaisiin kalaan herääminen tuo endorfiinista tunnetta, päätin pysyä hiljaa, ja hihittelin vain itsekseni.
Vesille päästiin ilman mitään suurempaa pahoinpitelyä. Ja vaimoltakin alkoi matkalla tulla jo nyökkäyksiä. Varmaan suomen usvainen järvimaisema alkoi vaikuttaa.

Heti pysähdyttyämme tutulle patille, näin kaiussa kaaria. Jigiä veteen, ja pysähtymisestä alle minuutissa kuha veneeseen. Nyt menee hyvin, vaimokin pitää minua varmaan kalakuninkaana, ellei jopa keisarina, mietin ahtaassa päässäni hymyillen. Kaloja näkyi taas ruudulla ja uutta yritystä. Samalla, kun huomaan että siima on moottorin kaukosäätimen kahvan ympärillä, tulee hyvä tärppi. Vastaiskua en uskalla tehdä, sillä siima napsahtaisi varmasti poikki. Karkuutus oli varma, ja samalla kalat siirtyvät pois. Annetaan paikan rauhoittua. Mekin jatkamme matkaa.

Heti alkaa näkyä kaloja. Näiden on pakko olla ahvenia, sillä ne ovat kuin toteemipaalussa. Kalat olivat päällekkäin. Aluksi luulin kaloja kasviksi, mutta koska tällä alueella ei ole mitään kasveja, tarkastin asian DSI-näkymästä. Pientä uittoa jigillä, mutta ei vaikutusta, kalat siirtyvät pohjan tuntumaan. Vaihtelin jigejä ja viimein sain hienon 300g ahvenen. Sen jälkeen taas ei yhtään mitään. Eipä kannata tuhlata aikaa näihin, jos puolessa tunnissa saa yhden ahvenen.
Matkaa jatkettiin, ja pieniä kuhia tuli, mutta ei mitään ruokakalaksi kelpaavaa. Vaimokin oli jo päättänyt avata suunsa, ja tiedotti, että tämmöinen paikallaan pyöriminen saa hänet merisairaaksi. Olisipa hän joskus ollut Toni Pohjalaisen veneessä vertsuilemassa, niin tietäisi. Viimeksi piti ajaa ensimmäistä liikenneympyrää väärään suuntaan muutama minuutti, että sain sen verran suuntimaa, että löysin Valkeakoskelta pois.

Viimeisestä paikasta noin klo 8:00 sain vielä yhden mitallisen kuhan. Nuorimmainen alkoi jo olla kärsimätön ja ei tuo vaimokaan polvillaan vaatinut jäämään järvelle. Eli kamat nippuun ja kahvat kaakossa Yamaha parkuen kohti kotirantaa. Samalla tuli tehtyä uusi nopeusennätys, huimat 18kn GPS:n mukaan, taisi olla myötätuuli.

No kalathan oli menossa ruuaksi, joten äänestys pystyyn ruokalajista. 5-0 voitti yllätys yllätys kuhasipsit. Ja niitä sitten tehtiin, raikkaan salaatin kanssa ne olivat mitä mainioin iltaruoka. Joku voisi tässä kohtaa visertää, että menee kuha pilalle. Sen verran sitä on syöty, että vaihtelu virkistää ja minusta pitää kalaruokien olla sellaisia, että lapset niitä mielellään syö.

Viikonloppu meni hyvin. Venettä hallille viedessäni vielä mietin, ettei tainnut nyt tänä viikonloppuna tapahtua mitään vahinkoja. Karu totuus tuli esiin hallilla. Aivan uusi keulanaru oli jostain syystä tippunut kyydistä, ja tullut pitkänä perässä 8km. Ei ollut puhtaan valkoinen enää se. Ja ihan viimeisillä metreillä saatiin taas kiroilla…

Keulanaru

Tässä vielä minun versioni Kuhasipseistä tai kuhasuikaleista. Tämä muuten on aivan yhtä hyvää vaikka niistä hauista, joita aina välillä tulee.

Kuhasipsit:

  • Murskaa reilu kourallinen tai kaksi, Corn Flakes muroja jauhoiksi. Voit myös käyttää valmista maissijauhoa.
  • Lisää jauhoihin, 1tl valkosipulijauhetta, 1tl sipulijauhetta, 1tl paprikajauhetta, 1tl hienoa merisuolaa ja ½ tl cayannepippurijauhoa, ½ tl mustapippuria.
  • Sekoita mausteet ja jauhot .
  • Leikkaa kala lastuiksi tai suikaleiksi, ja pistä pakastepussiin. Kaada päälle pari ruokalusikallista ruokaöljyä. Pyörittele kaloja pussissa, että öljy leviää kaloihin tasaisesti.
  • Kaada leivitysjauhot pussiin, puhalla pussiin vähän ilmaa ja solmi pussi kiinni. Pyörittele pussia niin kauan, että kalat on tasaisesti jauhojen peitossa.
  • Laita kalat leivinpaperin päälle uunipellille tasaisesti, ja paista 200c uunissa, kunnes saavat vähän väriä ja ovat rapeita.
  • Anna kalojen jäähtyä ennen tarjoilua.

Itse tykkään lisätä mausteita vielä enemmän, ja jokainen voi muokata reseptia haluamakseen.